Mylabin tuotekehitys uudelleenorganisoitiin SAFe®- mallin mukaan viime syksynä. Skaalautuva SAFe-viitekehyksen mukainen toimintamalli lisää yhteistoimintaa yli kehitystiimirajojen sekä avaa mahdollisuuksia yhä monipuolisempiin urapolkuihin

Mylabissa päätettiin uudelleenorganisoida toimintaa ottamalla käyttöön Scaled Agile Framework® -viitekehyksen (SAFe®) mukainen tuote- ja ohjelmistokehitysmalli, joka yhdistää parhaita puolia Lean-, Agile- ja DevOps-menetelmistä. Skaalautuvaa viitekehystä käyttämällä toimintaa voidaan helposti laajentaa tarpeiden mukaan.

Aloitimme SAFe:en perustuvan toiminnan viime syksynä. Linjaorganisaatio pysyi ennallaan, mutta irrotimme toiminnallisen organisaation omaksi kokonaisuudekseen Ratkaisut-osastoon. Peruselementteinä ovat itseohjautuvat ”cross-functional”-kehitystiimit. Niihin on koottu eri osa-alueiden asiantuntijoita, jotka pystyvät kehittymään aiempaa laajempiin tehtävätontteihin jakaen osaamista tiimin sisällä sekä toteuttamaan ohjelmiston toimintoja vaatimuksista valmiiksi tuotteeksi asti, ratkaisujohtaja Mikko Sipilä kuvailee.

Jo ennen SAFe:n tuloa esimerkiksi My+ verikeskusta kehittävä ketterä kehitystiimi oli lähellä uuden mallin mukaista toimintaa, jossa tiimit toimivat itsenäisesti ja omatoimisesti Scrum-periaatteilla. Sipilä kertoo, että kun tuote- ja ohjelmistokehitys tapahtuu lyhyissä kehitysjaksoissa eli sprinteissä, muuttuvia tavoitteita voidaan toteuttaa nopeammin ja helpommin. 

Kuinka muutos näkyy asiakkaille? 

Mylabin tuotekehitys etenee iteratiivisesti kehitysjunassa (Release Train) noin kolmen kuukauden jaksoissa, jotka kehitystiimit jakavat kolmen viikon sprintteihin. Kehitysjunan yhteiset tavoitteet jaetaan tiimeille ja ne suunnittelevat toimintansa itsenäisesti. Eri tiimit keskustelevat viikoittain sprintin etenemisestä ja tiimien välisistä riippuvuuksista. 

Tuomme jatkuvasti tuotekehitykseemme lisää myös DevOps-toimintamallin mukaista automatisointia, joka nopeuttaa turvallisten toimitusten määrää. Näin voimme julkaista uusia ominaisuuksia pienissä erissä huomaamattomammin, jouhevammin ja katkottomammin. Toimintamalli parantaa myös tuotteen laatua, Sipilä kertoo. 

SAFe-mallin käyttöönotolla on saavutettu jo merkittäviä hyötyjä, vaikka avustavia työkaluja onkin kehitetty matkan varrella ja ihan kaikki asiat eivät ole edenneet suunnitellulla tavalla. Lean-periaatteet ovat terävöittäneet jatkuvaa parantamista. 

Mylabin historia on alkanut jo 1980-luvun loppupuolella, ja meillä on hyvin pitkän elinkaaren ohjelmistoja, joista asiakkaillamme on tuotantokäytössä eri aikakauden osuuksia. Uudistamme aktiivisesti toiminnallisuutta pala kerrallaan ja tähän SAFe-malli soveltuu mainiosti. Priorisoimme jatkuvasti asiakkaiden uusia tarpeita ja tarvittavia teknologisia uudistuksia, ja pystymme toteuttamaan niitä jatkossa nopeammin.


Mylab rekrytoi ohjelmistoalan ammattilaisia monenlaisiin tehtäviin 

Mylabiin perustettiin kaksi täysin uutta toimenkuvaa. Kehitysjunaa ohjaavan kehitysjunan päällikön (Release Train Engineer, RTE) vastuulla on muun muassa tuotekehityksen etenemisen seuranta, tiimien tekemisen synkronointi ja SAFe-käytäntöjen kehittäminen. Hän ohjaa suunnittelua ja järjestää SAFe–mallin mukaiset säännölliset suunnittelukokoukset. RTE:n tehtävän lisäksi samalle henkilölle on jaettu vastuuta myös tärkeistä jakelunhallinnan osa-alueista. 
Toinen muutoksessa syntynyt uusi tehtävä on osaamisalueen vetäjä. Jotta asiakastarpeiden ohjaama tuotekehitys saa keskittymisrauhan, huolehtii osaamisalueen vetäjä henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisestä. Hän osallistuu myös organisaation tehtävänkuvien, roolien ja yhteistoiminnan sekä liiketoiminnallisen kustannustehokkuuden kehittämiseen. 

Mylabin henkilöstöstä suurin osa on ohjelmistoalan ammattilaisia. Tämän lisäksi yrityksessä työskentelee myös muun muassa tuotealueen, vaatimustenhallinnan, käytettävyyden, sovellusalueen ja testauksen ammattilaisia. Mylabilla on kova tarve saada taloon uusia ohjelmistoalan taitajia, joten rekrytointi on koko ajan aktiivisesti käynnissä. 

Meillä on tosi paljon erilaisia tontteja, missä omaa osaamistaan voi kehittää ja syventää. Käytämme monenlaisia teknologioita – ohjelmoimme mobiili- ja web-sovelluksia, teemme laiteliitäntöjä ja integraatioita, ohjelmistoalustojen osaamistakin tarvitaan

Sipilä korostaa, että Mylabissa ihmiset kokevat tekevänsä työtä, jolla on merkitystä. Asiakkaiden tarpeiden täyttämiseksi Mylab on rekrytoinut paljon lisää väkeä ja kasvu jatkuu edelleen. Laajentuminen kansainvälisille markkinoille avaa uudenlaisia mahdollisuuksia niin vanhoille kuin uusille mylabilaisille. 

Potilaita hoidetaan 24/7 ja meillä on tärkeä tehtävä palvella terveydenhuoltoa ja ihmisten hyvinvointia. Mylab tarjoaa ohjelmistoalan ihmisille monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä, joten suosittelen liittymään joukkoomme, Sipilä kannustaa. 



Mylabin ketterä tuotekehitys hyppäsi viime syksynä kehitysjunan kyytiin. Skaalautuva SAFe-viitekehyksen mukainen toimintamalli lisää yhteistoimintaa yli kehitystiimirajojen sekä avaa mahdollisuuksia yhä monipuolisempiin urapolkuihin.

Sopisitko sinä joukkoomme? Jos innistuit ketteristä menetelmistä ja itsesi sekä työsi kehittämisestä, käy tutustumassa meillä avoinna oleviin tehtäviin täältä ja hae mukaan joukkoomme.

Uutiset ja blogit